sunnuntaina, syyskuuta 28, 2014

Sulle, mulle...



Sellaiset ihmiset, jotka jakavat omastaan, ovat ihania! Sain heinäkuun alussa eräältä herttaiselta vanhalta rouvalta suuren sylillisen raparpereja. Löysimme toisemme Siwan ilmoitusaululle jätetyn "Annetaan raparperia" -ilmoituksen avulla.

Sylillinen raparpereja oli tosiaan niin suuri, että keitin suurimmasta osasta hilloa, jota tuli arviolta 4—5 kiloa. Muutamista varsista olemme keitelleet kiisseliä pariin otteeseen ja osa odottaa käyttöä pakkasessa. Yhdestä pakkassatsista tein tämän vegaanisen raparperipiirakan, jonka ohje on versioitu täältä (hyvä blogikirjoitus muutenkin!).




Vegaanin raparperiunelma

2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäleseitä
1–1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl magariinia sulatettuna
2 dl kasvimaitoa
loraus kivennäisvettä

7—8 dl raparperia

Sekoita kuivat ainekset yhteen. Kaada sekaan rasva ja maito. Lisää hieman vissyä, jotta taikinasta tulee juoksevampaa. Vispaa taikina koneella kuohkeaksi.

Lusikoi taikinasta 2/3 voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Nostele pinnalle hieman pehmitettyjä raparperinpaloja. Kaada loput taikinasta raparperien päälle.

Paista uunin alatasolla 180 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoile hieman jäähtyneenä esimerkiksi kauravaniljakastikkeen kera tai ihan vain sellaisenaan.

Ei kommentteja: